Paikannimistöä

Lahdesta löytyy rautateihin viittaavia kadunnimiä ja teitä.

Rautatienkatu on yksi keskustan tärkeimmistä kaduista, onhan se ollut rautatien ja keskustan välillä tärkein yhteys.

Rautatieaseman edessä kulkeva Asemakatu on lyhyt katu, joka jatkui aiemmin idemmäksi. Tulevaisuudessa Jaksonkadun ja asemarakennuksen väliin tulee Asematori.

Aseman ja ratapihan eteläpuolella Asemantaustassa ovat Radansivunpolku ja Radansivunkatu, jotka ovat lähes kiinni radassa. Uusin katu Radanpää on matkakeskuksen eteläpuolella.

Loviisanpässin puisto on nimetty Loviisan radalla kulkeneiden veturien mukaan. Rautatiestä kertoo epäsuorasti keskustassa oleva Siltapolku, joka viittaa niillä paikoin aikoinaan sijainneeseen rautatiesiltaan.

Vanhanradankatu Lotilassa viittaa kapearaiteiseen rautatiehen. Katua jatkettiin eteläisen kehätien rakentamisen yhteydessä Lakkilantielle asti. Vuoden 2020 huhtikuussa tuli tasan 60 vuotta radan lakkauttamisesta.

Lotilan teollisuusalueella Vanhanradankadun varrella on Raidekatu ja Vaihdekatu, jotka todennäköisesti viittaavat rautateihin.

Satamaradanpolku on entistä radanpohjaa välillä Salpausselänkatu-Jalkarannantie. Raiteet purettiin vuonna 2006.

Varikonkatu johtaa Mytäjäisten veturivarikolle. Nykyisin Varikonkatua pitkin ei pääse Hämeenlinnantieltä moottoriajoneuvolla vaan varikolle päästäkseen on ajettava Väinönkadun kautta. Lähitulevaisuudessa tähän voi tulla muutos, jos uusi katuyhteys rakennetaan Sopenkorvenkadulta. Nastolassa on Varikkotie, mutta se viitannee muunlaiseen varikkotoimintaan.

Hennalassa on Seisakekatu. Katu on osana entistä Hennalankatua, jonka siirron myötä osa vanhasta katuosuudesta nimettiin uudelleen. Seisake oli purettu jo 1990-luvulla.

Vuonna 1955 valmistuneen Mukkulan radan varrella on Ratapolku Kytölässä ja Ratavartijankatu Myllypohjassa.

Ratapellonkatu ja Radanvarsikatu Ahtialassa sekä Pysäkkipolku. Pysäkki lienee purettu matkustajaliikenteen loppuessa vuoden 1968 jälkeen.

Kolavalla Nastolantien ja Kouvolan radan välissä on Kiskokatu. Ennen sillan valmistumista katua pitkin kuljettiin rautatien yli kaatopaikalle.

Kiskokatu on esiintynyt aiemminkin asemakaavoissa. Vuoden 1924 asemakaavassa Sopenkorvessa sekä myöhemmin katu oli keskustassa Loviisan rautatien vierellä.

Uuden Nastolan aseman ympäristössä Pysäkintie, Pysäkinkaari ja Pysäkinkuja. Uudessakylässä radan eteläpuolella on Asemantie ja Kiskotie.

Lue: Tulipyörä Lahden paikannimistöön

Advertisement