Vierumäen asema

Asemarakennus talvella 2017.

Lahden rautatieharrastajat Topparoikka vuokrasi vuonna 2015 Heinolan radan varrelta Vierumäen aseman Versowood oy:ltä. Muun rautatieharrastamisen lisäksi yhdistyksen tehtäviin kuuluu aseman ylläpitö ja kunnostustyöt. Aseman pihapiiriin kuuluu asemarakennus, ratavartijantupa, sauna, maakellari, ulkovessa sekä ulkovarastoja. Aseman toinen puoli on yksityisasuntona.

Vierumäen asemarakennus on valmistunut vuonna 1932. Ratapiha on sorapohjainen, jossa on neljä läpi ajettavaa raidetta. Ykkösraiteella on säilytyksessä museojunakalustoa, jotka siirrettiin Lahden varikolta marraskuussa 2015 höyryjunan vetämänä. Viime vuosina kunnostettava kohteena ovat olleet Ei-lähiliikennevaunu ja Fo-konduktöörivaunu. Lisäksi yhdistys hankki Tve3 473 -veturin, joka tullaan sijoittamaan Lahteen. Kunnostuksiin ja veturin hankintaan yhdistys on saanut avustusta PäijänneLeaderilta.

Heinolan radalla on järjestetty 1980-luvulla ja vuodesta 2007 alkaen jokakesäisiä museojuna-ajoja ja asemalla järjestetään Vierumäen Rautatiepäivä. Koronatilanteen takia Rautatiepäivää ei ole järjestetty muutamana kesänä, mutta heinäkuussa 2022 Pikku-Jumbo-höyryveturi ajoi Lahdesta Heinolaan.

Vuonna 2018 Topparoikan 30-vuotisjuhlien yhteydessä yhdistyksen jäsen lahjoitti alkuperäisen mallin mukaiset aseman ulkokyltit.
Keväällä 2019 uusittiin aseman makasiinin lastaussillan puuosat. Metalliosat ruostesuojattiin.
Kesällä 2019 aseman tasoristeyksen museaalinen valo- ja äänivaroituslaitos avattiin. Valot ovat nykystandardien mukaisesti ledit.
Syksyllä 2022 asemalla järjestettiin avoimet ovet 90-vuotta täyttäneen rautatien kunniaksi. Ohjelmassa oli mm. pienoisrautateitä ja resiina-ajoa.

Lisää aiheesta

Topparoikan nettisivut:
Vierumäen asema
Kunnostettavaa kalustoa
Instagram: topparoikka.lahti
Vaunut.org: Kuvia Vierumäeltä

Mediassa

Etelä-Suomen Sanomat https://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/2015/07/10/vierumaen-asema-vuokrattiin-topparoikalle
Etelä-Suomen Sanomat https://www.ess.fi/uutiset/paijathame/2015/07/22/vierumaen-rautatieasema-heraa-eloon-uuden-vuokralaisen-myota–kuvat

Advertisement