Ylinen Viipurintie

Lahden kyläryhmä muodostui historiallisen maantien varrelle. Liekö monen sattuman summa, että pienestä ahtaasta kylästä muodostui alueensa keskus: “Lahden kylä ei sinänsä ollut Hämeessä kovin poikkeuksellinen, ei ainakaan niin poikkeuksellinen, että sen pelkkä ominaislaatu olisi määrännyt sen kohtaloksi kasvaa alueensa keskukseksi. Päijät-Hämeen kohdallakin kylien nouseva tai laskeva kehitys oli pitkälle riippuvainen niiden kulloisestakin taloudellisesta kehitysvaiheesta ja siitä, miten päättäjät ja virkamiehet ne ymmärsivät. Lahden kohdalla muutama ulkoinen seikka asettui nostamaan sitä suhteessa muihin alueen kyliin.”

Ylisen Viipurintien molemmille puolille muodostunut kylä paloi vuonna 1877, kaupunkia ei tullut, mutta tuli ruutukaava ja kauppala. Vanha tie osin jäi kauppalan alle, uusi pääkatu Aleksanterinkatu jatkoi Ylisen Viipurintien perintöä Lahdessa.

Kadonnut maantie?

Osa kauppalan ja kaupungin alle jääneestä tiestä kirjaimellisesti kaivettiin esille torikaivauksien yhteydessä vuosina 2013-14. Valitettavasti tien olemassaoloa ja vaikutusta Lahdelle ei ole huomioitu mitenkään torin uudistuksen jälkeen. Ehdotin tuolloin että vanha tielinja rakennettaisiin muistomerkin muodossa Lahden torille.

Tiehen on suhtauduttu ilmeisen rationaalisesti vain tienä, mutta tietynlainen välinpitämättömyys ei tee oikeutta sen historialle. Tie on ollut kuitenkin tärkeimpiä osatekijöitä siihen, että Lahti muodostui juuri sille paikalle. Tie on merkinnyt Lahdelle niin hyviä kuin huonojakin aikoja. Linjaus on yhä monin paikoin nähtävillä ja uudetkin tiet on rakennettu noudatellen historiallista kulkureittiä.

Lahden historian kirjoituksessa viitataan usein Yliseen Viipurintiehen ja sen merkitykseen eri aikakausina. Tämä artikkeli ei ole tutkimus, vaan eri lähteistä koostettu yhteenveto tien linjauksesta.

Lähteitä

Tiestä on julkaistu Kirsi Salosen toimittama Ylinen Viipurintie (Hämeen liiton julkaisu V:45), jossa tien merkitystä ja linjausta on tutkittu koko sen matkalta Hämeen linnan ja Viipurin väliltä. Tutkimus onkin tärkein lähde tässä artikkelissa.

Vuonna 2018 Ylinen Viipurintien linjauksista saatiin Lahden kaupunginmuseon toimesta valmiiksi kattava selvitys. 53-sivuisen raportin on laatinut Sinikka Kärkkäinen ja sen tekoon osallistuivat myös Lahden kaupunginmuseon arkeologit Piritta Häkälä ja Eetu Sorvali. Tutkimus on ladattavissa täältä.

Muina kirjallisina lähteinä olen käyttänyt Lahden ja seudun historiaa käsittävää kirjallisuutta sekä internetlähteitä.

Ylinen Viipurintie -julkaisun liitteenä on peruskartta, johon tien linjaus on merkitty vaihtoehtoineen. Linjaus on vaihdellut vuosisatojen aikana, eikä linjauksista ole suoria lähteitä vaan tien linjaus on osittain päätelty epäsuorasti. Internetissä julkais-tut useat historialliset kartat ovat kertoneet tien linjauksesta myös Lahden seudulla, etenkin digitoidut Senaatinkarttoja (http://www.lahdenmuseot.fi/kuka-mita-lahti/arkisto/paijat-hame-senaatin-kartoilla/karttojen-katselu/), joista Lahden lehti XIV 33 on kartoitettu vuosina 1874-75, juuri ennen Lahden kylän paloa.

Lisäksi olen tarkastellut historian harrastajan Rauno Huikurin julkaiseman Atlaksen sisältöä, jossa on kuvattu tiet Suomessa vuonna 1555. Karttojen sisältö perustuu Kuningas Kustaa Vaasan kamarikirjuri Jaakko Teitin 1556 laatimaan luetteloon yöpymispaikoista Suomen teiden varsilla. Apuna ovat olleet myös Timo Meriluodon internetsivuilleen tallentamat vanhat Suomen kartat 1700,- 1800- ja 1900-luvuilta. Lisäksi Lahden kaupungin internetsivujen ilmakuvat vuodelta 1946 ovat olleet hyvä tutkimuskohde kaupungin alueella.

Ylinen Viipurintie Lahdessa -jutussa käyn läpi yleisesti teiden historiaa, Lahden kylän vaiheita ja Ylisen Viipurintien syntyhistoriaa. Lopussa käyn läpi tarkemmin tien linjausta Lahden seudulla sekä sen vaikutuksia että merkitystä.

Artikkeli on yhteenveto historiallisen maantien vaiheista, joka aikoinaan yhdisti Hämeen ja Viipurin linnat toisiinsa.

Teiden synty Suomessa

Ensimmäisiä teitä ei varsinaisesti rakennettu, vaan ne muodostuivat lähinnä luonnollisista kulkureiteistä joita parannettiin yhteiskunnan kehittymisen myötä. Suomessa varsinaiset maantiet saivat alkunsa ratsu-urista, joita alkoi syntyä tärkeimmille liikennesuunnille, reitit Suomenlahdelle palautunevat jo esihistoriallisen ajan lopulle. Tavara piti kuljettaa kauppapaikoille ympäristöstä, ja niin syntyivät ratsastuspolut, jotka levenivät kärrypoluiksi. Tiet kulkivat Suomessa luonnon ehdoilla yleensä jokien laitoja ja harjuselänteitä pitkin. Talvisin pystyttiin reellä kulkemaan vesistöjä ja soita pitkin ja näin syntyi talviteitä.

Maunu Eerikinpojan maanlaki tuli Suomessa voimaan 1300-luvun jälkipuoliskolla. Se sisälsi määräyksiä teistä, se määräsi leveydet sekä sen, että jokaisen kylään tulisi johtaa ainakin yksi tie. Määräyksiä ei tosin noudatettu tarkasti, vielä 1600-luvulla polkuja voitiin kutsua maanteiksi. Juhana III määräsi v. 1587 että yleiset tiet on tehtävä vaunuilla ajettaviksi. Kärryt ja vaunut yleistyivät 1600-luvulla, ja vuosisadan jälkipuoliskolla useimmat tiet olivat vaunuilla ajattettavassa kunnossa. Samoihin aikoihin yleistyivät peninkulmapatsaat ja kestikievarien merkitsiminen. (Päijät-Häme I)

Varhaisten teiden arvostus näkyi myös kartoissa. Keskiajan kartoissa esitettiin teitä erittäin harvoin, kartat olivat pääosin tehdyt merenkulun tarpeisiin. Kaupunkien ja teiden puuttumisesta kartalta voi helposti saada sen käsityksen, ettei keskiajalla ollut olemassa teitä. Jo Viikinkiajalla (n. 800-1050) oli käytössä mm. Hämeen härkätie.

Liikenteen väitetään tapahtuneen pääosin vesiteitä pitkin, mutta teiden merkitys kuitenkin pikku hiljaa kasvoi, sisämaahan alkoi ilmestyä kaupunkeja 1500-1600 lukujen vaihteessa. Lisäksi maan kohoamisen vuoksi keskiajalla Kokemäenjokea ja Aurajokea ei päässyt enää nousemaan laivoilla, ja esimerkiksi Uudenmaan jokia ei ole koskaan pystytty hyödyntämään tavaraliikenteessä jokien kapeuden ja monien koskien vuoksi. (www.elisanet.fi/huikari/suomentiet1555.htm)

Lahden kylä

Aimo Halila kirjoittaa Lahden historiasta, että nykyisen Lahden alueelta on löydetty kivikautisia esineitä, mutta tuskin asutus on ollut kiinteää näihin päivin saakka. On todennäköistä, että Lahden alueella on ollut kiinteää eli jatkuvaa ympärivuotista asutusta aina nuoremmalta rautakaudelta alkaen. Vakinainen asutus on Hämeeseen levinnyt Kokemäenjoen suunnasta itää kohti saavuttaen Vesijärven ja Päijänteen rannat todennäköisesti vuosien 500-600 vaiheilla. Päijät-Hämeessä kiinteään kyläasutukseen siirryttiin peltoviljelyn yleistyessä, merovingi- ja viikinkiaikana ensimmäisen vuosituhannen viimeisinä vuosisatoina. Ainakin jo 900-luvulta lähtien on varmoja tietoja kiinteästä asutuksesta Lahden seudulla. Lahden itäosissa olevassa Järvenpään kylässä (kuului keskiajalla Nastolaan) ja Ahtialassa on myös tähän viittaavia tutkimustuloksia.

Salpausselkiä ja Rievelin reittiä käyttävistä eränkävijöistä muutamat jäivät pysyväisesti turkismetsästäjiksi, kala- ja kaskimiehiksi kirkasvetisen ja kalaisen Vesijärven rantamille. Vesijärven etelärannoilla kyläasutusta syntyi ilmeisesti ensin Lahden ympäristöön.

Vesijärven etelärannat olivat olivat Salpausselkiä seuraavan vilkkaan Karjalanretkeilyn ja rannikolle suuntautuvan, toistaiseksi vielä heikon kaupan risteyskohtia.

Jo varhaisessa vaiheessa kauppayhteydet painoivat voimakkaan leiman Lahden seudun asutushistoriaan. Vesi- ja harjutien kosketuskohdan merkitys erä- ja kauppateiden risteyksenä tuli korostetusti esille 1100-luvun jälkipuoliskolta lähtien, jolloin Suomen alueet joutuivat saksalaiskaupun välittömään vaikutuspiiriin.

Lahden seudun pysyvään asutukseen on vaikuttanut sen maantieteellinen asema. Lahden kylä kasvoi maa- ja vesireittien solmukohtaan, josta on aina ollut hyvät yhteydet kaikkiin ilmansuuntiin. Jalkarannan, Lahden ja Järvenpään seudut olivat etelään matkaavien kaupantekoon pyrkivien pitkämatkalaisten taivaltajien pysähdys- ja varastopaikkoja.

Yhteydet etelään merenrannikkoon tapahtuivat Porvoonjokea myöten, joskin se oli etupäässä kesätie, mutta huono monien koskien vuoksi. Sen rinnalla oli toinen tie Lahdesta Orimattilan ja Myrskylän kautta Porvooseen. Niin sanottu Savontie erkaantui Ylisestä Viipurintiestä Lahden kylän kohdalla pohjoiseen Jyrängönkosken, Suur-Savon kirkon ja Juvan kautta Savonlinnaan. Kesätien ohella oli ikivanha talvitie Vesijärven jäätä pitkin Asikkalaan, Sysmään ja Hirvensalmen kautta Savoon. (Raimo Airamo: Lahden Ankkuri – v. 2007)

Professori Aimo Halilan mukaan siirryttäessä kaskitaloudesta kiinteään peltoviljelyyn muheamainen, joskin ilmeisesti usein tulvien vaivaama Lahti, jossa kauppatie joutui ikään kuin pysähtymään, osoittautui Vesijärven etelärannan nopeimmin kasvavaksi asutuskeskukseksi. Salpausselkien lukuisten harjanteiden ympäröimään laakioon syntynyt Vesijärvi on vehmaine rantoineen vuosisatoja ollut tänne sijoittuneiden ihmisten värikkäänä elämännäyttämönä. Asutuksen painopiste oli aikaisemmin järven lounauskulmalla, mutta siirtyi idemmäksi Lahden kylään, jossa harjuselänteellä kulkeva tie ja vesireitti luontevasti tapasivat toisensa.

Kaarlo Nieminen arvelee Lahden kauppalan historiassaan, että ensimmäinen talonpoika siirtyi tulevaan Lahden kylään Järvenpään kylästä. Tämä ensimmäinen talo tunnettiin myöhemmin Anttilan nimellä. Muuton ajankohtaa ei kuitenkaan tiedetä.
“Perimätiedon mukaan Lahden ensimmäinen talo on ollut Anttila, jonka omistaja siirtyi Lahteen Järvenpäästä. Tämä pieni kylä, joka sijaitsi Joutjärven tuntumassa ja joka mainitaan maakirjoissa ensimmäisen kerran vuonna 1564, kuului Lahden kanssa samaan jakokuntaan.” (Olli Järvinen: Lahti ennen meitä – v. 1965)

Monet Hollolan kylistä mainitaan jo 1300-luvun loppupuolella, Lahti mainitaan ensimmäisen kerran vuonna 1443.

Lahden kylä hämäläisenä ryhmäkylänä jo varhain merkittävä asutus-tihentymä. Kylä muodostui 20:stä numerotalosta, joista valtaosa oli sijoittunut historiallisen Viipurin ylisen tien varteen. Uuden ajan alussa, vuoden 1539 asiakirjojen mukaan, Hollolan alueella oli yli 70 kylää, joista Lahti oli suurimpia. (Hannu-Matti Wahl: Elämää Lahden torilla)

Tie tarjosi sisämaasta itään kulke-valle vaihtoehtoisen väylän rannikkoa seuraavalle “aliselle tielle”. Sijainnista Ylisen Viipurin tien varrella oli sekä hyötyä että haittaa. Päätien varsi kärsi syrjäisempiä seutuja enemmän vaikeista sota- ja katovuosista. (http://www.lahdenmuseot.fi/kuka-mita-lahti/lahden-historia/keskiaika/keskiaikainen-lahden-kylae)

Liikenteen risteyskohtaan asettuivat monet käsityöläiset ammattiaan harjoittamaan ja myöhemmin lainmuutoksen jälkeen se alkoi kerätä myös maakauppiaita. Näin alkoi syntyä hitaasti maaseuden liikekeskus, joka tarjosi palveluksiaan ohi kulkeville ja ympäröivän maaseudun asukkaille. Maantieteellinen asema tarjosi Lahden talollisille talvisin hyvät mahdollisuudet rahdinajoon. Rahdinveto ja ulkopuolisten rahdinvetäjien huoltaminen toi lahtelaisille mukavia lisätuloja ennen rautatien valmistumista (1870) ja hetken vielä sen valmistumisen jälkeenkin.

Lahtelaisen kotiseutututkimuksen isä, opettaja Villehad Vuorisen mukaan naapurikylät seurasivat tilannetta hieman kateellisina: “Kyllähän raha Lahteen poikkeaa, se tulee akkunoista ja ovista siellä muutamiin taloihin”.

Kuitenkin taajamamainen ryhmäkylämuoto oli Hämeessä tavallinen, eikä isonjaon toteuttaminenkaan sitä hajoittanut. Isojako alkoi Hollolassa jo vuonna 1776, mutta Lahdessa se saatiin päätökseen vasta vuonna 1850. Jaon varhaisuus johti siihen, että varsinaisen kylän hajoittamiseen ei ryhdytty, vaan tyydyttiin jakamaan ainoastaan jakokunnan pellot, niityt ja metsät sen osakkaille. Näin teidenvarsia seuraava ryhmäkylä säilytti vanhan muotonsa ja vaikutti tulevan kaupallisen taajamankin sijoittumiseen.

Hollolan Lahden taajaman synnyn tekijät ja sen legalisoimisen tausta on löydettävissä jo kaukaa. Itsenäisen taajaman synty ja erottautuminen sitä ympäröivästä maaseudusta on pienten erillisten kehitysaskelten summa. Lahden kohdalla taajamaa ei perustettu, vaan monet erilliset tehtävät keräsivät kylään väestöä. Väestön taajentuminen puolestaan edisti erilaista vaihdantaan perustavaa taloudellista toimintaa, joka ketjureaktion tavoin akoi vahvistaa itse itseään. (Lahden historia 3)

Lahden tiivis kylämuodostelma paloi kesäkuussa 1877. Alfred Caween suunnitteli palaneen kylän paikalle ruutukaavan, jonka pääkatu (Aleksanterinkatu) jatkoi Ylisen Viipurin tien perinnettä Lahden kauppalassa ja myöhemmin kaupungissa.


Seuraavaksi keskityn tien syntyyn ja sen linjaukseeen, tien merkitykseen ja perintöön. Artikkeli ei ole tutkimus vaan se on koostettu eri lähteistä, yhteenveto tien historiasta Lahden näkökulmasta. Olen merkinnyt lähteen sulkuihin sen tekstin jälkeen, josta se on poimittu. Pohdin artikkelin lopussa sitä, miksi tie ansaitsisi muistomerkin Lahteen. Lahdessa tien olemassaolo tiedostetaan, mutta silti sen merkitys on jäänyt mielestäni vähälle huomiolle.

Vuoden 2018 alussa Lahden kaupunginmuseo julkaisi selvityksen Ylisen Viipurintiestä Lahden seudulla. Selvitys lähti aloitteestani.

Tien synty

Vastausta Ylisen VIipurintien ikään ja kulkureittiin on syytä lähteä etsimään alueen varhaisesta asutushistoriasta ja karjalaisen ja hämäläisen heimon suhteista. Kulkureitin länsipäässä eli Hämeen alueella asutus on peräisin jo rautakaudelta, kaupalliseksi keskukseksi viimeistään 600-800-luvuilla. Hollolan – Lahden tienoilta on tehty pitkiäkin eräretkiä pohjoiseen ja itään päin.

Tien synnyn voi ajallisesti sijoittaa suunnilleen toisen vuosituhannen alkuun, jolloin karjalaiset ja hämäläiset ovat alkaneet kulkea heimojen asuinalueiden väliin jääneillä erämailla. Tällöin on kuljettu enimmäkseen sisemmän Salpausselän tuntumassa, koska alueen lukuisat järvet ovat muodostuneet hyvän rinnakkaisen vesitieverkoston.

Asutus ja kulttuuri levisi Lappeenrannan seudulle 1000-luvulta, idemmässä maanviljelyyn liittyvää pysyvää asutusta jo 700-luvulla. Ylisen Viipurintien linjan päihin on siis muodostunut asutusta ensimmäisen ja toisen vuosituhannen vaihteessa. Tästä ajasta voidaan ryhtyä puhumaan yhtenäisemmästä ja vakituisemmasta kulkutarpeesta alueiden välillä. Tähän aikakauteen tulee myös sijoittaa tien reitin synty- ja varhaisvaiheet. Liikenne ei tuolloin ollut vielä varsinaista kaukoliikennettä, vaan enimmäkseen lähialueiden välistä liikkumista. Salpausselkiä pitkin on toki kulkeneet myös kauppiaat sekä sotajoukot puoleen ja toiseen Hämeen ja Karjalan välillä.

Kun ruotsalaiset olivat 1200-luvun loppupuolen valloitusretkiensä jälkeen vakiinnuttaneet asemansa sekä Hämeessä että Karjalassa, he rakensivat hallinnon ja puolustuksen tarpeisiin Hämeen ja Viipurin linnat. Ulompaa Salpausselkää myötäillyt Ylisen Viipurintien reitti syntyikin pitkälti näiden kahden linnan ja maallisen ja kirkollisen hallinnon välisen yhteydenpidon tarpeisiin 1300-luvun alussa. Eteläinen linjaus on synnystään asti ollut merkittävämpi kuin pohjoinen vaihtoehto. Myös pohjoista reittiä kuljettiin sisempää Salpausselkää myöten, mutta oli vähemmän käytetty ja huonokuntoisempi kuin eteläinen linjaus. (Ylinen Viipurintie, Kirsi Salonen)

Tie on ollut 1400-luvulla hevosella liikennöitävässä kunnossa. (Päijät-Häme I)

Hämeen tieolojen lähtökohtana oli sellaisen tieverkoston luominen, joka liittäisi linnaläänin eri kulmat Hämeen linnaan. Tärkeimmät tiet kulkivat läänin pääkaupungin Hämeenlinnan kautta, ensimmäinen tärkeä tie oli Härkätie Turkuun. Hämeen tieverkoston pääreitit periytyvät pääosin jo keskiajan lopulta.

Myös vireästä Hollolan Lahden kylästä kehittyi aikaa myöten merkittävä teiden risteys. Hollolan Lahden kylässä tästä tiestä erosi Suuri Savontie Heinolan ja Mikkelin kautta Savonlinnaan.

Näiden yhteyksien tarkkaa syntyajankohtaa ei ole pystytty kovinkaan tarkasti määrittämään (erään arvion mukaan luultavasti vasta Savonlinnan valmistumisen jälkeen 1400-luvun lopulla, toim. huom.). Ylinen Viipurintie että Suuri Savontie ovat mainittu vanhimmassa yhtenäisessä luettelossa Suomen yleisistä teistä ja kulkureiteistä. Kyseinen luettelo ajoittuu 1500-luvun puoliväliin. (Lahtelaisen lukukirja, Hannu Kivilä)

Keskiajan tieverkosto jäi vielä alkutekijöihinsä. Ylistä Viipurintietä voidaan pitää ainoana varsinaisena maantienä, jota pitkin mm. veroparselit saatiin kuljetettua Hämeenlinnaan. Keskiaikana kuljettiin pääasiassa vesistöjä pitkin, talvella jäitä pitkin ja maalla kävellen tai ratsain. 1500- ja 1600-luvuilla ei uusia teitä juurikaan raivattu Päijät-Hämeeseen. (Päijät-Häme I)

Varsinaisessa tutkimuksessa yleinen maantie on mainittu ensimmäisen kerran vasta 1791 tai 1792, H.G. Porthanin Suomen teitä käsittelevään kuvauksessa hän arvioi pääosan Suomen teistä periytyvän jo kristinuskon tuloa edeltävänä kaudelta. Hänen mukaansa maamme vanhimmat tiet ovat olleet polku- ja ratsuteitä, jotka ovat syntyneet asutuksen sekä käräjä- ja kauppamatkojen vaatimaan liikkumistarpeeseen. (Ylinen Viipurintie, Kirsi Salonen)

Tien linjaus

Ylisen Viipurintien reitti muodostui kahdesta samansuuntaisesta helposti kuljettavia hiekkaharjuja pitkin kulkevasta vaihtoehtoisesta linjauksesta Viipurin ja Päijät-Hämeen välillä. Näiden tieosuuksien synnyssä reitinvalinnassa on painanut eniten maaston helppokulkuisuus. Koska Viipurin ja Päijät-Hämeen välisellä alueella ei tien varhaisvaiheissa ole vielä ollut kovinkaan runsaasti asutusta, eivät kylien sijainnit ole päässeet kovin suuresti muuttamaan tielinjan kulkua. Paremminkin kyliä on alkanut syntyä kulkureitin varrelle.

Hämeenlinnan puoleisessa päässä tie ei syntynyt kaukoreitiksi vaan muodostunut paikallisteiden pätkistä, jotka taas ovat syntyneet yhdistämään paikallisia kyliä toisiinsa asutuksen alkuvaiheista lähtien. Täällä siis tielinjan kulkuun on ensisijaisesti vaikuttanut asutuksen sijainti.

Ylisen Viipurin tien linjauksesta on erotettavasti kaksi rinnakkaista väylää: pohjoinen ja eteläinen linjaus, kaksi Salpausselän harjujonoa.

Tie on johtanut yhtenä linjauksena Hämeenlinnasta Lahden itäpuolelle saakka, jossa se on erottunut kahdeksi rinnakkaiseksi väyläksi.

Eteläinen reitti on mennyt suoraan ulompaa Salpausselkää myöten Lappeenrantaan. Pohjoinen reitti taas suuntautunut sisemmän Salpausselän harjua pitkin Vierumäeltä Savitaipaleelle ja edelleen Lappeenrantaan. Lappeenrannassa reitit ovat yhtyneet Viipuriin vieväksi tieksi. Kumpi reitti on sitten ollut tärkeämpi tai käytetympi, on riippunut eri aikoina eri syistä. (Ylinen Viipurintie, Kirsi Salonen)

Eteläinen linjaus

Eteläisellä maantiellä tarkoitetaan Ylisen Viipurintien eteläistä linjausta ulompaa Salpausselkää pitkin Keltin kautta Hämeenlinnaan.

H.G. Porthanin “Beskrifning öfver vägarna i Finland” -kirjassa puhutaan Hämeenlinnan ja Viipurin välisestä tiestä, joka Keltissä haarautuu kahtialle:  Lappeenrantaan ja Haminaan.

1790-luvulta on myös tieto, jossa ilmoitettaan Hollolan läpi kulkee kaksi maantiereittiä:  “Eteläinen maantie Turusta Kelttiin, joka on rakennettu v. 1712” sekä “Pohjoinen maantie Heinolasta Hämeenlinnaan, joka on rakennettu 1730-luvulla”

Eteläisestä linjauksesta on ollut kyse myös kuningas Kustaa Vaasan kirjeessä 14.2.1556, jossa käskettiin tuhoamaan toinen Nastolan Uudestakylästä Lappeenrantaan (joko Keltin tai Iitin kautta) menneistä kahdesta tiestä.

Tästä on kaksi tulkintaa:

1. Voionmaa on tulkinnut tämän niin, että Keltin kautta johtanut tie on tarkoittanut ulompaa Salpausselkää pitkin mennyttä Ylisen Viipurintien eteläistä linjausta ja Iitin kautta mennyt tie on tarkoittanut sisempää Salpausselkää, siis Savitaipaleen kautta, kulkenutta Ylisen Viipurintien pohjoista reittiä.

2. Anne Mäkelä kuitenkin tulkitsee kirjettä siten, että sekä Keltin että Iitin kirkonkylän kautta kulkeneet reitit ovat liittyneet molemmat eteläiseen linjaukseen. Ne ovat olleet vain toisilleen rinnakkaisia väyliä, jotka ylitettyään Kymijoen hieman eri kohdissa yhtyivät molemmat Salpausselän linjalle Valkealan alueella. (Ylinen Viipurintie, Kirsi Salonen)

Pohjoinen linjaus

Yleisesti pohjoisen ja eteläisen tien merkityksistä ei ole päästy täyteen yksimielisyyteen, Pohjoista reittiä on luultavammin käytetty eräretkeilyyn ja on luultavasti myös vanhempi.

Viipurin linnan rakentamisen jälkeen Hämeen ja Viipurin linnan välillä oli tarvetta hallinnolliselle ja sotilaalliselle liikenteelle eri mittakaavassa kuin aikaisemmin. Tien eteläinen linjaus on s.o. keskiajalla ja 1500- ja 1600-luvulla ollut virallinen yleinen tie Hämeenlinnan ja Viipurin välillä. On esiintynyt epäselvyyksiä Lahden jälkeen siitä, kumpaa Salpausselkää tie on noudatellut. Kumpi linjaus on ollut tärkeämpi minäkin aikana ja minkälaisessa käytössä tiet ovat olleet.

Pohjoiselle linjaukselle on annettu kirjallisuudessa myös toinen vaihtoehto. Sen mukaan tie on lähtenyt koilliseen jo Lammin kirkolta eikä vasta Lahden jälkeen. Tie on kulkenut Asikkalan Kurhilaan, josta se on Vesijärven ja Asikkalanselän välistä harjua pitkin mennyt itään Anianpellon kautta Vesivehmaalle ja edelleen Vierumäen Härkälään.

Tämä vaihtoehto ei luultavasti liity Yliseen Viiputintiehen vaan oikeastaan Suureen Savontien alkuosa (voi myös olla Viipurintien vaihtoehtoinen alku, toim. huom.). Suuri Savontiehän oli reitti, joka yhdisti 1400-luvun viimeisellä neljänneksellä Olavinlinnan ja Hämeen linnan toisiinsa. (Ylinen Viipurintie, Kirsi Salonen)

Ylisen Viipurintien linjaus pysyi kautta vuosisatojen suurin piirtein samoilla sijoilla. Ehkäpä eniten päänvaivaa tutkijoille on aiheuttanut ajatukset siitä, olisiko tie joskus mahdollisesti kulkenut Hollolan keskiaikaisen kivikirkon kautta. Monet lähdetiedot viittaavat kuitenkin reitin kulkeneen Sairakkalasta suoraan Kankaantaan (Vesalan) kautta Lahteen ja edelleen Viipurin suuntaan. Selitys tähän löytynee aikaisemman kirkon sijainnista: Untilan kylästä Vesalan tienoilta on löydetty 1300-luvulla käytössä olleen kirkon sija. (On myös arveltu suoremmasta tiestä, voi olla ollut useita reittejä, joista yksi Hollolan kirkon kautta, toim. huom.).

(Lahtelaisen lukukirja, Hannu Kivilä)

Tie Lahdessa ja lähikunnissa

Hollolaan tultaessa, tie on noudatellut Kukonkoivun risteykseen saakka valtatie 12:n linjaa poiketen välillä tien puolin. Kukonkoivun risteyksessä vanha tielinja on kadonnut valtavien tie- ja risteystöiden vuoksi, mutta hieman idempänä jotain siitä on sentään jäljellä. Linjaus lienee kulkenut suurin piirtein reittiä Tampereentie (maantie 2955), Untilanmutka, Aikkalantie, Vanhatie ja jälleen mt 2955, tällä kertaa Soramäentien nimisenä.

Vähän aikaa mt 2955:ttä seurattuaan tie on yhtynyt vt 12:aan, jota pitkin linjaus on mennyt suunnilleen Mytäjäisten risteykseen asti. Vanha linjaus on kadonnut uusien teiden alta eikä sitä ole millään paikallistettavissa koko kaupungin alueelta. Mytäjärven pohjoispuolella Viipurintie on tehnyt mutkan Lahden (ennen vuotta 1877 kylää) keskustaa kohti nykyisten Hollolankadun (ent. Hevosmiehenkadun) ja Aleksanterinkadun kautta. Vanhaa tie linjaa ei kuitenkaan ole mahdollista selvittää kaupunkirakentamisen aiheuttamien muutosten vuoksi, paitsi kauppatorin kaakkoiskulmassa, jossa siitä oli säilynyt lyhyt osuus.

Lahden keskustasta tie on jatkanut itään päin Karjalankadun (ent. Kauppakadun) suuntaisesti ja Joutjärven länsipäässä se on haarautunut kahtia: järven pohjoispuolelle ja eteläpuolelle. Tämä risteys on vieläkin nähtävillä Möysänkadulla.

Lahdesta Joutjärven pohjoispuolelle lähtevä Ylisen Viipurintien pohjoinen linjausvaihtoehto on suunnannut Karjalankadun risteyksestä pohjoiseen Ahtialantielle, kulkenut vähän matkaa Heinolan valtatietä pitkin, kunnes vanha linjaus on kadonnut uusien tienrakennusten alta maastoon. Tie on jatkunut taas Ahtialantien pohjoispuolella Pitkämäenpolkuna ja eteläpuolella Tullikatuna, Siltamäenkatuna ja Virtalankatuna. Linjaus jälleen kadonnut joksikin matkaa tietöiden alle, mutta se voidaan paikallistaa jälleen pt 14085:n linjana ensin Ahtialantien ja sitten Seestaantien nimellä.

Eteläpuolelta tie on jatkanut eteläisen Salpausselän linjaa Lappeenrantaan asti. Erottuaan Karjalankadusta tie on jatkanut edelleenkin Viipurintien nimisenä aina Pekanmäelle saakka.

Nastolassa tie on yhtynyt nykyiseen vt 12:aan, jatkanut Salppauselän harjua Nastolantien, Levonkadun ja Villähteentien nimisenä (mt 312) vt:n liittymään Nastolan Variolanrinteen kohdalla. Sieltä se kulki nykyisin Vaakatien nimellä tunnettua entistä mt 312:n linjausta takaisin Kouvolantien nimellä kulkevan mt 312:n nykylinjalle ja sitä pitkin aina Uusiharjun risteykseen asti.

Uusiharjun risteyksen jälkeen vanhan tielinjan väylä on kadonnut tehtyjen tie-, risteys- ja rautatietöiden vuoksi kokonaan, mutta Ylinen Viipuritie lienee kulkenut suurin piirtein Uudenkyläntien suuntaisesti rautatielinjaa pitkin. Poikettuaan hetkiseksi Arolantien nimellä kulkevan vt 12:n linjaukselle tie on jatkanut Ylämaantienä (osin pt 14501) Kivisenportin ohitettuaan palannut taas vt 12:n linjalle Punaiselle portille Nastolan itärajalle.

Pohjoinen linja on likimain Vierumäeltä itään vanhalla paikallaan. Tälle on johtanut ilmeisesti useampi yhdysteitä, Yksi Seestan ja toinen Uudenkylän kautta. (Ylinen Viipurintie, Kirsi Salonen)

Merkitys

Ylinen Viipurintie on ollut eräs maamme merkittävimmistä teistä. Sitä myöten ovat liikkuneet kirkon kuin kruununkin edustajat ja veronkerääjät sekä lähetit ovat vieneet tietoa linnasta toiseen, oikeudenhoitajat käräjäkierroksilla. Tietä pitkin on marssitettu sotajoukkoja Hämeen linnasta Viipurin linnan turvaksi tai idästä vahvistamaan Ruotsin armeijaa sotakentille.

1600-luvulla tiellä kulki kruunun postinkuljettajat, mutta ei merkittävissä määrin. Idän ja lännen välillä pääpostireittinä toimi Suuri Rantatie.

Reittiä käyttivät myös kauppiaat ja tavarankuljettajat. Viipuri oli 1700-luvun alun rajamuutoksiin asti Karjalan, Savon ja Päijät-Hämeen alueiden kaupan keskus. Päijät-Hämeestä Viipuriin vietävät tuotteet kuljetettiin maanteitse.

Ylinen Viipurintien ei kuitenkaan palvellut ainoastaan pitkänmatkalaisia, vaan myös lähiliikennettä, erityisesti Hämeen puoleisessa päässä, missä tie on muodostunut alunperin paikallisliikenteeen tarpeisiin syntyneisiin tieosuuksista. Tie on yhdistänyt toisiinsa pitäjien kylät ja sitä myöten on kuljettu kirkkoon ja paikallisille markkinoille tai käräjille. Paikallisliikenteen näkökulmasta ajatellen Ylinen Viipurin ei kuitenkaan ollut yhtä merkittävä kuin kaukoreittinä, sillä pitäjissä on ollut varsinki Hämeen päässä ja Lappeenrannan ja Viipurin välillä runsaasti muutakin paikallisteitä, joita on yhtä hyvin käyttää. Rinnakkaisia kaukoreittejä ei taas ole ollut olemassa. (Ylinen Viipurintie, Kirsi Salonen)

Lahden merkitystä tärkeänä liikenteen solmukohtana lisäsi myöhemmin tavaroiden kuljetus. Suuria rahtikuormia liikkui niin itä-länsisuunnassa kuin pohjoisesta etelään ja päinvastoin. Pitkiä rahtijonoja kulki Viipurin, Hämeenlinnan ja Turun väliä ennen kaikkea sen jälkeen kun Suomi oli yhdistetty Venäjään. Erityisen merkittävää oli Päijänteen alueen sahojen tuotteiden kuljettaminen rahtisaattueissa Lahden kautta rannikon satamiin sekä se liikenne, jonka avulla useiden sisämaan kaupunkien kauppamiehet hankkivat siirtomaatavaransa ja teollisuustuotteensa. (Lahtelaisen lukukirja, Hannu Kivilä)

Ylinen Viipurintie menetti merkitystään 1700-luvulla tien katkaisseiden itärajan muutosten vuoksi. Tien käyttö lisääntyi uudelleen 1800-luvulla, kun Suomi liitettiin Venäjään eikä raja ollut enää esteenä kulkemiselle. 1800-luvun aikana tapahtunut liikennemuotojen kehitys, rautatien tulo Suomeen ja Saimaan kanavan rakentaminen, vähensivät kuitenkin tien merkitystä.

Nykypäivänä

Kokonaisuudessaan Ylinen Viipurintien pohjalta on muodostunut nykyiset väylät Hämeenlinnasta Tuulokseen (vt 10) ja eteläisenä tienä Kouvolaan valtatie 12:na. Tie noudattaa Kouvolan ja Lappeenrannan välillä nykyisen valtatie 6:n linjausta pääosin.

Tien käyttö on nykyisin lisääntynyt valtavasti kasvaneen Venäjän-liikenteen vuoksi.

Ylisen Viipurintien linjaus on pysynyt siis suurin piirtein samanlaisena aina sen keskiaikaisesta synnystä 1800-luvun puoliväliin asti, poikkeuksena Kymijoen ylityspaikka. 1950-luvulla alettiin vaatia Suomeen hyväkuntoisen tieverkosto luomista. Sodanjälkeinen tienrakennustoiminta keskittyi ensin Lapin sodan tuhojen korjaamiseen. Ylisen Viipurintein reitti tuli rakennuskohteeksi vasta 1960-luvulla, kun teitä ryhdyttiin korjaamaan ajan autoliikenteen vaatimalle tasolle sodan kolhujen jälknee. 1970-luvun alkuun mennessä koko Ylisen Viipurintien reitti oli saanut kestopäällysteen.

Lahti-Tampere välille syntyi valtatie 12, jonka myötä tehtiin oikauksia Lammin, Hämeenkosken ja Hollolan alueella, niin että tie ei kulkenut kuntien keskusten kautta. Samalla oikaistiin Tuuloksen ja Hämeenlinnan väli. Näille osuuksille vanha tie jäi uuden tien suuntaisesti kulkevaksi tien pätkiksi.

Valtatie 12 jatkui Lahdesta Kouvolaan ja sieltä vt 6:na Lappeenrantaan, koki samanlaisen kohtalon kun läntinen osuus.

Viipurintien pohjoinen linjaus on pysynyt lähes samana kuin edellisinä vuosisatoina. Keskustoissa ja lähiöissä vanha tie on luonnollisesti hävinnyt rakentamisen yhteydessä. (Ylinen Viipurintie, Kirsi Salonen)

Lahden kylän tuhoisan tulipalon (1877) jälkeen paikkakunta nimitettiin kauppalaksi ja se sai ensimmäisen asemakaavansa. Kaavan laatija oli Hämeen lääninarkkitehti Alfred Caween (1836-1912), joka oli nimitetty virkaansa vain muutamaa vuotta aikaisemmin. Maaliskuussa 1878 päivätty suunnitelma sisälsi kaksikymmentäkaksi korttelia, nykyisen ydinkeskustan alueen. Kaava sijoittui palolta raivattuun maastoon siten, että kylänraittina toimineen Ylisen Viipurintien valmiin pohjan paikalle tuli itä-länsisuuntainen pääkatu. Se nimitettiin Suomen suuriruhtinaan, Venäjän keisari Aleksanteri II:n mukaan. Tärkeitä katuja nimettiin tuolloin Suomessa yleisesti hallitsijan mukaan, mutta nimitykseen oli täällä oikeus senkin vuoksi, että suuriruhtinas teki vuonna 1856 matkan maahamme, ja kulki myös Hollolan Lahden kylän läpi. (Lahtelaisen lukukirja, Hannu Kivilä)

Lahdesta johtaville ulosmenoteille ei tehty oleellisia parannuksia vielä 1920-luvullakaan, mutta seuraavalla vuosikymmenellä alkoi vihdoin tapahtua autoilijoiden ja muidenkin teillä liikkuvien iloksi. Ylisen Viipurintien kohdalla parannukset näkyivät sekä Hämeenlinnan että Viipurin suuntaan, kun nykyiset Hollolankatu (>Hevosmiehenkatu) ja >Karjalankatu rakennettiin vanhojen mutkaisten maanteiden paikalle.

Tämän päivän lahtelainen pystyy vieläkin jäljittämään kaupungistamme satoja vuosia vanhoja maanteitä tai niiden katkelmia. Ne eivät luonnollisestikaan ole enää niissä muodoissaan kuin kärryliikenteen aikoina, vaan moneen kertaan uudelleen rakennettuina autoliikenteen vaatimusten mukaisesti. Esimerkiksi Tähtitorninkatu on osa alkuperäisen Viipurintien linjausta, Vanhatie puolestaan osa entistä Lahden ja Anianpellon välistä kulkureittiä. Suuren Savontien alkuperäisiä sijoja voidaan vielä jäljittää mm. Karoliinankujalta, Heinolan Vanhatieltä, Pitkämäenpolulta ja Virtalankadulta. Ylisen Viipurintien ja Suuren Savontien ikivanhan risteyksen paikka on edelleen havaittavissa Möysänkadun varrella (ympyröity kartassa s. 15).  (Lahtelaisen lukukirja, Hannu Kivilä)

Ylinen Viipurintie saatiin kaivettua lyhyeltä osaltaan, joskin koko leveydeltään esiin vuonna 1998 kauppatorin arkeologisten kaivausten yhteydessä Juhakkalan ja Mäkelän entisten talojen kohdalta. Täällä tien leveys oli paloa edeltäneessä vaiheessa noin seitsemän metriä. Sen kahden puolen oli matalat ojanteet, ja puujäännöksistä päätellen tietä oli reunustanut aita. (Lahtelaisen lukukirja, Hannu Kivilä)

Uudelleen tie kaivettiin esiin vuoden 2013 torikaivauksissa. Torin kaakkoiskulmasta paljastui hyvänkuntoista tienpintaa.



Artikkeli on julkaistu kahdessa osassa Hollolan Lahti -lehdessä 2/2015 ja 3/2017 sekä Lahen Lehessä.