Suomessa heraldiikka omaksui jo 1900-luvun tyylipuhtaan linjan ja vaakunaoppineiden keskuudessa Suomen nykyheraldiikkaa onkin pidetty yhtenä maailman parhaimpina. Suomessa heraldiikka koki äkillisen nousun, kun kunnille asetettiin mahdollisuus hankkia oma vaakuna. Suomessa ainoastaan kaupungeilla oli oikeus käyttää kunnanvaakunaa ennen vuonna 1949 annattua lakia. Tasavallan Presidentin allekirjoittaman asutuksen turvin, jotkin kauppalat olivat onnistuneet vahvistamaan sellaisen itselleen jo aiemmin. Vuoden 1949 lain myötä myös maalaiskunnat saivat oikeuden vaakunan käyttöön. Kaupungeilla oli tapana vahvistaa oma vaakuna joko perustamisen yhteydessä tai välittömästi sen jälkeen; useasti vaakuna määriteltiin itse perustamistakirjassa.

Lahdesta tuli itsenäinen kaupunki vuonna 1905, kaupunginoikeudet vahvisti keisari Nikolai II 1. marraskuuta. Jo vuotta aiemmin yliarkkitehti Jac. Ahrenberg oli laatinut merenneito-aiheisen vaakunaluonnoksen ehdotukseksi Lahden vaakunaksi. Hän lähetti luonnoksen kauppalanvaltuuston käsiteltäväksi, johon ei kuitenkaan oltu tyytyväisiä.

Vuonna 1908 vaakunakysymys annettiin erityisen toimikunnan hoidettavaksi, jolloin julistettiin yleinen vaakunapiirustuskilpailu. Vilkkaasti osanotosta huolimatta tulos osoittautui epätyydyttäväksi, yhtään luonnosta ei hyväksytty. Vihdoin Werner von Hausen piirsi erään ehdotuksen pohjalla vaakunan jossa oli mustanharmaassa yläosassa siivekäs kultapyörä rautatien vertauskuvana ja punaisessa alaosossa kolme kullanväristä tehtaanpiippua, kultainen, veronanvihreällä kedolla oleva mehiläispesä ja järvenlahti hopeisine aaltoineen. Mehiläisten ja mehiläispesän tuli kuvata ”ankaraa yhteiskunnallista järjestystä, ahkeruutta ja velvollisuuden täyttämistä”. Vaakuna oli työn, uutteruuden, liikenteen ja teollisuuden vaakuna.

Muinaistieteellinen toimikunta ei puoltanut heraldisesti virheellistä, joten siviiliasiain toimituskunta kehoitti yliarkkitehti Jac. Ahrenbergia laatimaan uuden. Ahrenbergin v. 1912 valmistunut romanttinen ehdotus oli täysin eri tyyppinen. Siinä oli sinihopeisessa vaakunakilvessä merenneito, joka oli löytänyt merestä kultakruunun ja riemuiten kohottanut sen oikealla kädellään ylös. Lahtelaiset eivät nytkään olleeet tyytyväisiä, sillä ehdotus, jossa ei ollut mitään olennaista lahtelaista symbolia, oli ”liian keskiaikainen symbolisoimaan Suomen nuorinta kaupunkia”.
Merenneitoaiheinen ehdotus ei miellyttänyt Werner von Hauseniakaan, kun hänen mielipidettiin siitä kysyttiin.

Kaupunginvaltuusto antoi von Hausenille tehtäväksi laatia uusi ehdotus. Sitä hän kuvasi muun muassa seuraavasti: ”Leimuava Pyörä – valon, lämmön ja liikkeen vertauskuvana.” Uusi luonnos miellytti kaupunginvaltuustoa, myös Muinaistieteellinen toimikunta antoi luonnoksesta myönteisen lausunnon. Senaatti esitteli asian keisarille heinäkuussa 1912. Esittelyn mukaan vaakunassa on ”kruunulla varustettu hopeakilpi, jossa musta seitsenpyöräinen pyörä; pyörän vanteesta lähtee joka puolaparin kohdalta punainen liekki kultaisella keskuksella ja navasta lähtee joka puolaparin välitse hieno punainen säde. Vaakuna kuvaa Lahden kaupungin syntymistä rautatieliikkeen paikkakunalle tuottaman kehityksen tuloksena”.
Keisari vahvisti vaakunan käyttöön 7.10.1912.

Tulipyörä uudistetaan

Lahdessa itsenäisyyden ajan alussa oli havaittavissa jonkin verran tyytymättömyyttä ”persoonattomaan” vaakunaan. Uutta vaakuna suunniteltiin myöhemminkin. Vaakunaa ajanmukaistettiin ensimmäistä kertaa vuonna 1955. 1953 kaupungin 50-vuotisjuhlatoimikunta otti esille vaakunan uusimisen. Niinpä järjestettiin vaakunakilpailu, jonka parhaat ehdotukset asetettiin keväällä 1954 näytteille, ja yleisö sai äänestää parhaasta ehdotuksesta. Eri vaiheiden jälkeen valtuusto päätti Knut J. Vuorimiehen esityksestä muuttaa vaakunaa poistamalla siitä kapeat säteet ja liekeista kultaiset sydämet. Vaakunaselityksen mukaan vaakunan hopeakentässä on musta pyörä, jonka kustakin puolapuusta lähtee punainen liekki. Vahvistus tuli 21.10.1955.

1960-luvulla kuntien saadessa omia vaakunoita luotiinkin heraldisissa piireissä arvostettu selkeä puhdas tyylisuunta. Samalla lähes kaikkien jo olemassa olleiden kaupungin- ja kunnanvaakunoiden asu uudistettiin heraldiikan sääntöjen mukaiseksi, myös Lahdessa. 1965 kaupungin 60-vuotsijuhlatoimikunta esitti valtuustolle vaakunakilpailun julistamisesta. Kaupunginvaltuusto hylkäsi esityksen ja hyväksyi ponnen ehdotuksen tekemisestä vaakunaselityksen tarkistamiseksi ja tyyppiesikuvan valistamisesta. Tarkistuksen teki Ahto Numminen. Nykyisen vaakunan vaakunaselitys: ”Hopeakentässä musta, seitsenpuolainen rautatievaunun pyörä; pyörän kehältä nousee jokaisen puolapuun kohdalta punainen liekki.” Uuden vaakunan suunnnitteli Ahto Numminen ja sisäasiainministeriö vahvisti Lahden nykyisen kaupunginvaakunan vaakunaselityksen 14. toukokuuta 1968. Nykyinen kaupungin vaakuna on järjestyksessään kolmas versio.

Viime vuosina voimakkaasti kasvaneiden kuntaliitosten myötä on kuntien määrä vähentynyt ja sitä kautta vaakunoiden. Suomen Kotiseutuliitto ja Suomen Kuntaliitto ovat esittäneet toivomuksena, että lakkautettujen kuntien vaakunoita voisi käyttää eräänlaisina kotiseutuvaakunoina.

Artikkeli on julkaistu Hollolan Lahti -lehdessä 4/2010.

Lähteet:
Aimo Halila: Lahden Historia
http://www.fi.wikipedia.org/wiki/Lahti
www.fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_kuntavaakunat
www.fi.wikipedia.org/wiki/Heraldiikka
Juhani Pihlaja: Lahti Käsikirja
Kaarlo Nieminen: Kauppalan historia